TAVALLISIMMAT VAIVAT
Alaselän kivut
Iskias ja jalkoihin säteilevät kivut
Niska –ja hartiasäryt
Päänsäryt
Huimaus
Rintarangan kiputilat
Raajojen puutumiset ja säryt
Lihaskivut
Urheiluvammat
Rasitusvammat, kuten tenniskyynärpää
Ryhtiongelmat
ALASELÄN
KIVUT
Suurin osa alaselän kivuista johtuu selän ylikuormitusten,
lihasrevähtymien ja selkärankaa tukevien
nivelsidevenähdysten yhdistelmistä.
Akuutin alaselkäkivun voi aiheuttaa selkeä vaurio- tai
tapaturmatilanne. Usein kuitenkin altistavana tekijänä on
toiminut selän toimintahäiriö ja lihasepätasapaino.
Lihasepätasapaino aiheuttaa vääränlaista mekaanista
toimintaa, vääriä liikeratoja, jotka kuormittavat selän
fasetti- eli pikkuniveliä sekä välilevyjä. Tämä johtaa
selän pikkunivelten sekä välilevyjen rappeutumiseen ja taas
lisääntyneeseen toimintahäiriöön sekä kivun tuntemukseen.
ISKIAS
JA JALKOIHIN SÄTEILEVÄT KIVUT
Iskiaksella tarkoitetaan voimakasta alaselän kipua, joka
usein heijastuu toiseen tai molempiin alaraajoihin.
Todellinen iskiasvaiva johtuu välilevytyrästä, joka painaa
iskiashermon hermojuurta.
Jalkoihin säteilevää kipua voivat aiheuttaa myös
fasettinivelten, ristiluun ja lantioluun välinen nivel (SI-
nivel), lonkan ulkokiertäjälihakset (piriformis) ja muut
lantion alueen lihastoimintahäiriöt sekä
rappeutumamuutokset.
Hoidon tehokkuuden kannalta on tärkeää diagnosoida oikea
kivun aiheuttaja. Tähän koulutetulla kiropraktikolla on
erinomaiset edellytykset.
NISKA- JA HARTIASÄRYT
Niska- ja hartiasärkyjä aiheuttavat muun muassa:
-Huono ryhti; Esimerkiksi pään sijainti hartioiden
etupuolella
aiheuttaa lihasjännitystä ja ärsytystä kaularangassa.
Pitkään
jatkuneena se aiheuttaa lihasten heikkenemistä ja alttiutta
rakenteiden vaurioille.
-Ylikuormitus; Esimerkiksi työskentely kädet ylhäällä.
-Lihasheikkous; lihasten tehtävänä on tukea ja stabiloida
kaularankaa. Heikot lihakset johtavat nivelvaivoihin.
-Emotionaalinen, psykologinen stressi; Jatkuva psyykkinen
rasite
voi johtaa lihasjännityksiin kaularangan ja leukanivelten
alueella.
-Purentahäiriöt johtavat lihasjännityksiin.
-Tapaturmat; Esimerkiksi niskan retkahdusvamma
autokolarista,
kaatumisesta tai urheilusuorituksesta.
-Ikääntyminen ja kulumamuutokset jotka muuttavat nivelten,
luuston ja välilevyjen rakennetta ja toimivuutta.
PÄÄNSÄRYT
Kaularangan toimintahäiriöillä ja kallonpohjan lihasten
jännittymisellä on todettu olevan yhteys päänsärkyihin.
Kiropraktikoiden koulutus mahdollistaa erotusdiagnoosin
tekemisen vakavammista päänsäryn aiheuttajista.
Suurin osa päänsäryistä on ns. hyvänlaatuisia päänsärkyjä,
joihin kiropraktisella hoidolla on todettu olevan
positiivinen vaikutus.
Tanskalaisen Odensen yliopiston tutkimus, jonka mukaan
päänsäryistä kärsivien päivittäinen kiputuntimäärä väheni
69 %. Päänsärkyjen voimakkuus heikkeni 36 %. Nämä ovat
merkittäviä muutoksia.
[[The
effect of spinal manipulation in the treatment of
cervicogenic headache.
Nilsson N, Christensen HW, Hartvigsen J. JMPT 1997;
20:326-330]]
Kiropraktinen manipulaatiohoito vähensi päänsärkyjen
voimakkuutta ja esiintyvyyttä yhtä
hyvin tai paremmin kuin yhdistelmähoito tai pelkkä
lääkehoito.
The
efficacy of spinal manipulation, amitriptyline and the
combination of both therapies for prophylaxis of migraine
headache.
Nelson CF,
Bronfort G, Evans R, et al. Journal of Manipulative and
Physiological Therapeutics, October 1998: Vol. 21, No. 8,
pp 511-19